#byillustration
Kuvakirjoissa ja animaatioissa visuaalisella ilmaisulla on yhtä tärkeä rooli sisällön luomisessa kuin tekstilläkin. Suomalaiset kuvittajat luovat uusia kuvia lapsille joka päivä. Tove Janssonin perintö elää yhä, mutta samalla nykypäivän kuvittajat ovat osa uutta kuvanluojien sukupolvea. Tämä näyttely, joka pyrkii leikkisään dialogiin vierailijan kanssa, nostaa esiin yhdeksän suomalaista kuvittajaa. KYLÄssä vierailija saa astua maailmaan, joka on luotu suomalaisen kuvituksen parhaimmistosta! Näyttely aloitti kansainvälisen kiertueensa Frankfurtin kirjamessuilta, jossa Suomi oli vuoden 2014 teemamaa.
BY tuo esiin suomenruotsalaisia kuvataiteilijoita, kuvittajia ja animaattoreita. Kuvittajat Linda Bondestam, Lena Frölander-Ulf, Maija Hurme, Anna Härmälä, Christel Rönns ja Kasper Strömman, kuvataiteilija Malin Ahlsved sekä animaattorit Veronica Lassenius ja Åsa Lucander keskittyvät luomistyössään lapsiin. BY − kuten lastenkirjatkin − on värejä, fantasiaa ja tunteita pursuava näyttely. Näyttelyn kuraattorina ja lavastajana toimii taiteilija Bo Haglund, joka on työskennellyt teatteri- ja elokuvalavastuksen parissa sekä toiminut kuvittajana ja muotoilijana.
4.11.2016-12.2.2017 Tupakkamakasiini, Pietarsaari, Suomi
11.6-21.8.2016 Vaasan taidehalli, Vaasa, Suomi
16.4-2.6.2016 Kulttuurikeskus Valve, Oulu, Suomi
20.11.2015-28.2.2016 Annantalo, Helsinki, Suomi
12.9-8.11.2015 Ronneby kulturcentrum, Ruotsi
22-30.8.2015 Västerbottens museum, Uumaja, Ruotsi
8-12.10 Kansainväliset kirjamessut, Frankfurt – paviljonjki ja nuorten- ja lastenkirjallisuuden kansainvälinen halli, Saksa
23.9-11.10 Bibliothekszentrum Sachsenhausen, Frankfurt, Saksa
10.5-3.8.2014 ELVERKET, Tammisaari, Suomi
Malin Ahlsved (s. 1976) on Helsingin kuvataideakatemiassa opintonsa suorittanut kuvataiteilija. Opiskelujen aikana eräs vieraileva luennoitsija ihmetteli, miten hänenlaisensa pieni harmaa hiiri maalasi niin värikkäitä ja suuria maalauksia. Tämä kommentti avasi Ahlsvedille oven aivan uudenlaiseen työskentelytapaan, ja nykyisin hän maalaa pienikokoisia, narratiivisia akvarelleja. Hänen teoksissaan esiintyy usein hännällisiä alter egoja. Ahlsvedin suggestiivista kuvamaailmaa asuttavat lapsenomaiset hahmot, minkä vuoksi maalaukset muistuttavat vahvasti lastenkirjakuvituksia. Akvarellit kuitenkin kertovat omat tarinansa ilman tekstiä, ja toimivat kuin katselukaappeina, joiden vahvasti latautuneiden kohtausten eteen katselija asetetaan. Symbolisten akvarellien tunnelma on unenomainen ja hieman surrealistinen. Syksynpimeässä metsässä, missä keltaiset lehdet peittävät maata, joku torkkuu pehmeän, valkoisen siiven muotoisen peiton alla. Toisessa maalauksessa peilin edessä seisovalla ihmishahmolla on eläimen pää, ja heijastuksessa hahmo kohtaa oman luovuttaneen katseensa. Hillitty väriskaala suosii harmaan ja ruskean murrettuja sävyjä. Tunnelma on samanaikaisesti sekä harmoninen että melankolinen. Alastonta intiimiyttä ja kokonaisvaltaista tunnelatausta säteileviä akvarelleja sävyttää vahvasti niiden syntyprosessin intuitiivisuus. Ahlsved maalaa työnsä luonnostelematta, maalaten monta värikerrosta päällekkäin. Joitain yksityiskohtia hän korostaa värikynillä. Hän työstää useita kuvia yhtäaikaisesti pidemmän ajanjakson sisällä, jolloin kuvien aiheet värittyvät oman syntyhetkensä tunteilla. Ajatuksia herättävät akvarellit tutkivat lannistumatta vaikeita ja synkkiä mielialoja, etenkin epävarmuuden tunnetta. Tuntematta sääliä Ahlsved asettaa katsojan kohtaamaan asioita, jotka mieluiten piilottaisimme, asioita kuten altistus, pelko, häpeä ja yksinäisyys. Ahlsvedin tarkkanäköisen rehellinen tapa antaa hahmo ihmisten sisäisille vahvuuksille ja heikkouksille luo leimansa taideteoksiin.
Linda Bondestam (s. 1977) on Kingstonin yliopistossa Iso-Britanniassa opintonsa suorittanut kuvittaja. Vuoden 2003 debyyttinsä jälkeen hän on luonut parikymmentä kuvakirjaa eri kirjailijoiden kanssa. Hänen värikkäät hahmonsa esiintyvät myös animoidussa muodossa. Ilo, leikkisyys ja ripaus anarkiaa ovat Bondestamin kuvakirjojen tyylin, värien, aiheiden ja genrekonventioiden punainen lanka. Yhteistyössä Stella Parlandin kanssa luotu Gnatto Pakpak (2010) on katselukirja kaikenikäisille, ja saatavana myös sovelluksena. Kirja sisältää joukon keksittyjä hyönteisiä, joilla on nonsense-henkiset nimet ja äänet. Kuvakirjojen henkilöt ovat luonteeltaan vähintään yhtä värikkäitä kuin Bondestamin koloristinen väriskaala. Usein muut kokevat heidät rasittavina. Retkuliina-kirjoissa (2010- 11), Annika Sandelinin tekstein, yliaktiivinen lelukoira riehuu lastenhuoneessa, kokee salamarakastumisen, karkaa kotoa ja palaa kotiin yksin ja raskaana. Lo fridlyst (Ilves rauhoitettu, 2009), Minna Lindebergin tekstein, kertoo pojasta – vaikuttavasti ilveksen hahmossa kuvattu – joka terrorisoi päiväkotiryhmäänsä yrittäessään saada kontaktin muihin lapsiin. Diktaattori (2012), Ulf Starkin tekstein, on kertomus pojasta joka yksinvaltiaan ottein toteuttaa itsekeskeisyyttään sekä kotona että päiväkodissa. Bondestamin elämänmyönteiset kuvakirjat kommentoivat nasevasti yhteiskuntaa. Aimo ja Unto (2012), Minna Lindebergin tekstein, on tarina kahden miehen välisestä rakkaudesta, ja omalaatuinen Pixonin pojat ja TV:n kotoisa kajo (2013), jonka on kirjoittanut Malin Kivelä, ironisoi kasvatus- ja terveysihanteita kun aikansa mieluiten television edessä karamellia syöden viettävät veljekset joutuvat ulos leikkimään. Bondestam työstää mielellään muotoja ja väripintoja. Voimakkaasti stilisoidut hahmot hän piirtää yleensä käsin tussilla, ja yhdistää ne sitten kollaaseiksi vaihtelevista materiaaleista ja kuoseista leikattujen palojen kanssa. Bondestamia ei inspiroi vain kauneus, vaan myös rumat lähiöt ja roskat muuttuvat hänen käsissään taiteeksi.
Lena Frölander-Ulf (s. 1976) on kuvittaja, kuvataiteilija ja graafikko, jonka ensimmäinen kuvakirja ilmestyi vuonna 2006. Frölander-Ulf työstää mielellään tunnettuja satuja. Zacharias Topeliuksen klassinen satu ylpeästä prinsessasta joka muuttuu köyhäksi kerjäläistytöksi, on saanut uuden elämän Adalmiinan helmi -kuvakirjana (2012). Muut hänen kirjoistaan leikittelevät kapinallisemmin sadun perinteillä. Kahdessa kirjailija Hannele Mikaela Taivassalon kanssa luodussa kuvakirjassa Sagan om prinsessan Bulleribång (Satu prinsessa Rymyrytinästä, 2006) ja Hämäräkirja (2009) hahmot ovat, emansipatorisessa hengessä, toimintavalmiita tyttöjä. Ensimmäisen kirjan prinsessa sekä kosii prinssiä että pelastaa hänet, toisen pieni prinsessa jättää taakseen linnan ja rikkaudet luodakseen itse elämänsä säännöt. Frölander-Ulfin tuotannon punainen lanka on satu sekä klassisessa että modernisoidussa muodossa, mutta kuvitusten välillä on hämmästyttävän suuria eroja sekä tyylissä että tekniikassa. Satu prinsessa Rymyrytinästä on piirretty karikatyyrisesti vahvoja kontrastivärejä käyttämällä, kun taas suggestiivinen Hämäräkirja erottuu mustavalkoisella raaputustekniikalla. Adalmiinan helmi taas on saanut vaikutteita jugendin siroista muodoista ja hillitystä värimaailmasta. Frölander-Ulf kokeilee mielellään uusia tekniikoita oppiakseen uutta jokaisen kuvakirjan myötä. Tarinat saavat siis asettaa omat vaatimuksensa kirjan visuaalisen muodon syntymisessä. Työstäessään Hämäräkirjaa hän kokeili eri tekniikoita, kunnes huomasi raapekartongin antavan kirjalle tarpeeksi mustuutta. Frölander-Ulfin kuvakirjat osoittavat, ettei lastenkirjojen tarvitse aina olla värikkäitä. Päinvastoin, hän antaa kuvituksissaan kapinallisesti tilaa kontrasteja luovalle mustavalkoiselle tai murretuille ja vaimeille sävyille. Vaikka tekniikat vaihtelevat, on Frölander- Ulfin hahmoilla omanlaisensa muoto, joka toistuu kirjasta toiseen. Myös kuvioilla ilottelu ja koristeellisuus yhdistävät hänen laadukkaita kuvakirjojaan.
Maija Hurme (s. 1976) on kuvittaja ja graafinen muotoilija, joka Helsingin yliopistosta journalistiksi valmistuneena työskentelee layoutin ja uutisgrafiikan parissa päivälehtialalla. Vuonna 2012 hän debytoi kuvakirjallaan Peiton alla, joka syntyi yhteistyössä Anssi Hurmeen kanssa. Kertomus hämärtää unen, todellisuuden ja kuvitellun rajaa klassiseen fantasiatyyliin. Sairaana sängyssään lepäävän Elsan peiton alta ryömii esiin siili, joka pyy- tää häntä seuraamaan itseään satumaiseen metsämaailmaan. Siellä Elsa tapaa joukon eläimiä, jotka tarvitsevat hänen apuaan. Seikkailu kasvaa maagiseksi matkaksi omaan tervehtymiseen. Kun Elsa palaa takaisin arkeen, voi hän paremmin ja jaksaa taas leikkiä. Mutaiset kädet kuitenkin kertovat, että hänen kokemansa seikkailu oli jotain keksityn ja todellisen välimaastosta. Hurme työskentelee perinteisin metodein ja materiaalein, minkä vuoksi hänen kuvakirjoissaan on tietoinen käsintehdyn tuntu. Hillittyä ja vivahteikasta väriskaalaa rikkovat paikoittain vahvemmat vihreän ja punaisen sävyt. Värit ovat luonteeltaan läpikuultavia, ja guassimaalauksessa on jätetty pensselinvedot näkyviin. Varjojen ja kontrastien käyttö luo kuviin kolmiulotteisen tunnelman. Kerroksittaisen tekniikan avulla Elsan aaltoilevan punainen mekko ja eläinten turkkien karkea tekstuuri nousee esille. Kuvakirjan rehevät, sammalen peittämät metsät ja mielikuvitukselliset kohtaukset veden alla paljastavat Hurmeen löytävän inspiraationsa luonnosta. Debyyttikirja Peiton alla on intuitiivisen ja etsivän työprosessin tulos. Tässä prosessissa kuvan kertoma tarina on ollut lähtökohtana. Sen vuoksi kuvat eivät yleensä ole rinnakkaisia tekstin kanssa, vaan siitä askeleen edellä tai jäljessä. Visuaaliset yksityiskohdat, kuten Elsan eläinkorvilla koristeltu lakki ja hänen nukkensa, joka on puettu täsmälleen samalla tavalla, korostavat jännittävästi unen ja leikin välisen rajan hämärtymistä, teemaa, joka jatkuu koko tarinan läpi.
Anna Härmälä (s. 1981) on opiskellut graafista suunnittelua ja visuaalista kommunikaatiota Bergenin taidekorkeakoulussa Norjassa. Hänen kuvakirjansa Sinä et kuulu tänne, Beiron (2011) ja Sinä päätät itse, Jori (2013), jotka hän on itse myös kirjoittanut, sijoittuvat metsäiseen maailmaan, jota asuttavat omalaatuiset, koiramaiset olennot. Kirjojen ydinteema on itseensä luottaminen. Sekarotuinen Beiron yrittää turhaan löytää paikkaansa puhdasrotuisten koirien joukossa koiranäyttelyssä, kun taas Jori antaa dominoivan besserwisserin manipuloida itseään. Molemmat löytävät omanarvontuntonsa uudelleen rohkeuden ja kannustavan ystäväpiirin avulla. Kirjat ovat ajankohtaisesti sekä moninaisuuden että yksilön arvostamisen juhlaa. Härmälän hieman absurdi kuvamaailma on yhtä aikaa nenäkkään röyhkeä ja graafisesti taitava, vahvoine kontrastiväreineen ja kiehtovine yksityiskohtineen. Boheemit koirat elävät metsäisessä ympäristössään yhdessä puutarhatonttujen ja krokettia pelaavien hiirien kanssa. Härmälän kuvitusten persoonalliset, leikkisät piirteet, kuten perspektiivivaihtelut ja kerroksittainen kuvitus, paljastavat mitä pinnan alla tapahtuu. Esimerkiksi maahan kaivautuneet puunjuuret ovat näkyvillä, ja maan alla piilevät kolot ovat osa kuvitusta niin, että lukija voi seurata pienten eläinten musisointia, juhlimista tai balettiharjoituksia. Suomen- ja ruotsinkielisiä tekstejä ja kaikkia ikäluokkia kiehtovia sanaleikkejä on ripoteltu ympäriinsä. Härmälän kuvakirjoihin syntyy ensimmäisenä tarina, mutta ei tekstin muodossa. Kirjan perusta rakentuu kuvien varaan. Tällä tavoin kuvitus kannattelee tarinaa, ja lyhyet tekstit lisätään vasta myöhemmin sitomaan kokonaisuuden yhteen. Härmälä kokeilee mielellään sekatekniikoita, mutta yleensä hän piirtää kuvat ensin käsin mustavalkoisena ja antaa niille värin myöhemmin tietokoneella. Kuvakirjojen rumankaunis estetiikka ja täydet aukeamat stimuloivat mielikuvitusta ja luottavat lasten iloisen löytöretkeilijämäiseen asenteeseen.
Veronica Lassenius (s. 1975) on opiskellut graafista suunnittelua Nancyssa ja vaatesuunnittelua Pariisissa. Vuodesta 2001 hän on miehensä Pablo Jordin kanssa johtanut Stor Fisk -nimistä animaatiostudiota, jonka tuotantoa ovat kansainvälisesti menestyneet ja kriitikoiden ylistämät Saari (2008) ja Fungi (2012) animaatiosarjat lapsille. Aiemmin Barcelonassa asunut Lassenius on palannut Suomeen ja jatkaa kuvitusta, graafista muotoilua sekä pelien ja TV-animaatioiden luomista lapsille Pikkukala-nimisessä tuotantoyhtiössään Helsingissä. Pikkulapsille suunnatut kolmeminuuttiset Saari-animaatiot ovat nautinto silmille ja korville. Lyhytelokuvat, jotka ovat saatavilla myös sovelluksina, sijoittuvat ystävälliseen, värikkääseen saariympäristöön, jossa mielikuvitukselliset hahmot Pulpo, Buu, Pii Rikitiki tutkailevat maailmaa. Yksinkertaista, mutta tehokasta dramatiikkaa luodaan esimerkiksi sinisen maalipurkin tai lettukestien ympärille. Elokuvat ylittävät kielirajat, sillä dialogin sijaan niiden äänimaailma koostuu musiikista. Jokainen hahmo ilmaisee itseään oman instrumentin ja melodian avulla. Fungi-animaatioita leimaa sama iloinen värikkyys, mutta niiden tarinat ovat hieman vanhemmille lapsille suunnattuja humoristisia, mysteerein maustettuja seikkailuja. Sarja kertoo Fridasta ja Maxista sekä heidän eriskummallisista naapureistaan. Nämä maanalaisen kerrostalon asukkaat ovat kaikki mielikuvituksellisen “fungi”-materiaalin asiantuntijoita. Tämä materiaali voidaan muuntaa miksi vaan, aina hatuista ruokaan. Lasseniuksen viimeistellyt animaatiot ovat tulosta monen vuoden työstä, johon on osallistunut iso tiimi käsikirjoittajista animaatio- ja tuotantopäälliköihin, storyboard-taiteilijoihin, kuvittajiin ja muusikoihin. Kokonaisuuden taustalla ideasta toteutukseen on Lassenius itse, joka pitää huolen siitä, että animaatioiden visuaalisessa ilmeessä säilyy hänen kädenjälkensä. Hänen elokuvansa ovat vallattoman luovia, elämänmyönteisiä ilonlähteitä, joita jaksaa katsoa yhä uudelleen.
Åsa Lucander (s. 1977) on opiskellut graafista suunnittelua Helsingissä ja kuvitusta Lontoossa. Opiskellessaan Iso- Britanniassa hän tutustui animaatioiden tekemiseen, josta löysi uuden tavan ilmaista itseään. Nykyisin Lucander työskentelee 12foot6- nimisessä animaatiostudiossa Lontoossa. Kaikkein mieluiten hän piirtää ja ohjaa animaationsa itse, vaikka studiossa työskentely yleensä onkin kollektiivinen prosessi. Lucander on tehnyt lyhytelokuvia ja animaatioita televisioon, esimerkiksi BBC2:n populaaritieteelliseen Science Club- sarjaan, sekä mainoskampanjan brittiläiselle lukuharrastusta edistävälle Bookstart- organisaatiolle. Hänen vikkelän leikkisien animaatioidensa välillä mustakin huumori on vapauttavan kieroa. Musiikki, aidontuntuinen dialogi, piirretyt hahmot ja nuket sekoitetaan yhdessä nokkelaksi ja ennakkoluulottomaksi yhdistelmäksi. Lyhytelokuva Ain’t Got No Body (2009) sijoittuu savuiseen jazzbaariin, jossa eläinorkesteri säestää laulavaa pääjalkaista. Animaatiossa Sorry To Hear Your Toe Got Needled (2011) kaksi pehmoeläintä istuu sairasvuoteen vierellä jutellen niitä näitä. Lucanderin animaatiot on suunnattu laajalle ikäjakaumalle. Hän tekee stilisoidut ja karikatyyriset hahmonsa mieluiten mustavalkoisiksi helpottaakseen animointia. Mustavalkoinen synkkyys myös sopii hahmoille, joilla on usein melankolisia piirteitä. Hahmojen persoona ja luonteenpiirteet vaikuttavat niiden ulkomuotoon ja korostuvat niiden tavassa liikkua ja puhua. Vaikka elokuvat muokataan tietokoneella, säilyy niissä käsintehty tunnelma joka heijastaa työntäyteistä syntyprosessia. Projekti alkaa yleensä hahmojen ja taustan piirtämisellä käsin, perinteiseen tyyliin. Tausta luodaan kollaasitekniikalla tai väritetään kontrastiksi mustavalkoisten hahmojen värisevän eläville viivoille. Skannaamisen jälkeen taustoja ja animaatiota muokataan tietokoneella. Tulokseksi saadaan kollaasinomaisia lyhytelokuvia, joista heijastuu herkkyys tilanteiden humoristisuudelle ja intohimo kuvakerrontaan.
Christel Rönns (s. 1960) opiskeli alun perin arkkitehtuuria, mutta valmistuikin taiteen maisteriksi Helsingin Taideteollisesta korkeakoulusta. Hän aloitti kuvittamisen viikko- ja päivälehtiin, ja julkaisi ensimmäisen kuvakirjansa vuonna 2000. Sen jälkeen Rönns on kuvittanut kuutisenkymmentä kirjaa, joista kolme hän on myös kirjoittanut. Vuonna 2012 hän sai arvostetun Finlandia Junior –palkinnon kirjallaan Perin erikoinen muna. Rönnsin töitä leimaavat mielikuvitukselliset perspektiivivaihtelut saavat arkiset ja tunnetasolla raskaat aiheet tuntumaan leikkisältä ja vivahteikkailta. Kirjassa Helmi saa kodin (2002) elefanttipari matkaa Afrikasta kylmään pohjolaan antaakseen kodin orvolle elefantinpoikaselle. Perin erikoinen muna -kirjassa rannalta löydetystä munasta kuoriutuu eriskummallinen eläin. Koi-Koi- nimen saavasta olennosta tulee rakastettu, vaikkakin hieman hankala perheenjäsen, joka osoittaa toisista huolta pitämisen tärkeyden. Rönnsin koskettavat kirjat sekoittavat surun ja naurun tehokkaasti toisiinsa. Kuvien tyyli vaihtelee dramaattisesti vauhdikkaan karikatyyrisistä, lämpimän värikkäistä piirroksista tummempaan, raaputustekniikkaa ja puuleikkausta muistuttavaan ilmaisuun. Yksityiskohtaisissa aukeamissa kuvataan usein hahmojen välisiä konflikteja, joita ei mainita tekstissä. Nämä muodostavat pikantteja rinnakkaistarinoita, esimerkiksi arvoituksellisen Koi-Koin ja perheen koiran välinen mustasukkaisuus näkyy vain kuvituksessa. Rönnsin kirjat puhuttelevat laajaa ikäskaalaa. Päähenkilöt ovat toisinaan vanhuksia, joilla on lapsenomaisia piirteitä. Konrad ja Kornelia (2010), Katarina von Numers-Ekmanin tekstein, kertoo vanhasta rouvasta, jolla on mielikuvitusystävä. Tarina liehupartaisesta pikku sedästä (2003) on kertomus vallattomasta parrasta, joka aiheuttaa sekaannusta avioliitossa. Yksinäisyys, suru, ja parisuhteiden hankaluus saavat humoristisen sävyn samalla kun lasten ja aikuisten tematiikka sekoittuvat taitavasti yhdistäen nuoria ja vanhoja lukuhetkien aikana.
Kasper Strömman (s. 1974) on kuvittaja, sarjakuvapiirtäjä, design- bloggaaja ja palkittu graafikko, joka on opiskellut graafista suunnittelua Lontoon Camberwell College of Arts’ssa. Vuoden 2005 kuvakirjadebyyttinsä jälkeen hän on yhdessä Nora Strömmanin kanssa luonut iloisen omituisia kuvakirjoja, jotka hämärtävät rajaa ihmisen ja eläimen välillä, heijastaen yhteiskunnan stereotypioita. Sohvaperuna (2005) kertoo Elmeri-pojasta, joka tahtoo leikkiä pitkän työpäivän uuvuttaman isänsä kanssa. Kuvissa Elmeri on saanut simpanssin hahmon, mikä korostaa hänen villiä, leikkisää luonnettaan kontrastina isän suoraviivaiseen aikuisuuteen. Strömmanin kuvakirjat kuvaavat aikuisten kummalista maailmaa inhimillisten eläinhahmojen kautta. Tiikerikonttori (2011) on tarina tiikereistä, jotka käyvät töissä lounaskaniinit salkuissaan, ja Djursjukhuset (Eläinsairaala, 2012) on paikka jossa hoidetaan kuolevia, vanhoja hirviä ja sorkkakuumeesta kärsiviä jyrsijöitä. Sairaalan vierailijoita kehotetaan tulemaan paikalle ajoissa, mielellään ennen kuin pää on pudonnut, ja olemaan syömättä vuorolappuaan ennen kuin oma vuoro on tullut. Kuvien yllättävä, koominen absurdius toimii kontrastina lakoniselle ja ironiselle tekstille. Strömmanin stilisoidut hahmot piirretään käsin tussilla, mustin, karkein ääriviivoin. Sen jälkeen ne skannataan, kootaan yhteen kollaasiksi ja väritetään tietokoneella. Kuvien omaleimaisuus syntyy vapaan piirroksen, tietokoneella luodun värin tasaisen peittävyyden, ja jyrkän graafisen rakenteen yhdistelmästä. Väriskaala on haastavan vahva ja kontrastinen, kuvissa suositaan kirkkaan loistavia värejä kuten räikeän oranssia, shokkipinkkiä, imelää keltaista ja tummaa lilaa. Strömmanin naseva tyyli ja värivalinnat näyttävät, ettei lapsille suunnattujen kirjojen ja kuvien tarvitse olla varovaisen vaimeita tai mairean suloisia. Sekä aihevalinnat että visuaalinen estetiikka saavat Strömmanin kirjat esille kuin värikkäät huutomerkit kuvakirjafaunassa, jossa eläin ottaa ihmisen paikan.